Jeesuksen historiallisuus – 11 ei-Raamatullista todistetta Jeesuksesta

Jeesus Nasaretilaisen hahmo on säilynyt yhtenä historian tunnetuimmista ja vaikutusvaltaisimmista persoonista. Hänen elämänsä ja opetuksensa ovat olleet kristinuskon ydintä jo kahden vuosituhannen ajan, mutta Jeesuksen historiallisuus on aika ajoin herättänyt kiivasta keskustelua.

Vielä nykyäänkin voi kuulla tai nähdä jonkun kysyvän:

Oliko Jeesus oikeasti olemassa?

Vaikka Uuden testamentin tekstit tarjoavat kattavan kuvauksen hänen toiminnastaan, on tärkeää tarkastella myös muita, ei-kristillisiä lähteitä, jotka valaisevat Jeesuksen historiallista kontekstia ja asemaa.

Sukellamme syvemmälle Jeesuksen historialliseen hahmoon tarkastelemalla yhteensä yksitoista ei-Raamatullista todistetta, jotka tukevat hänen todellista olemassaoloaan. Lähteet vaihtelevat roomalaisista historioitsijoista ja juutalaisista teksteistä arkeologisiin löydöksiin, jotka yhdessä muodostavat vakuuttavan kuvan Jeesuksesta historiallisena henkilönä. Tämä monipuolinen todistusaineisto ei ainoastaan rikasta käsitystämme muinaisesta maailmasta, vaan myös tarjoaa syvällisempää ymmärrystä siitä, kuinka Jeesuksen elämä vaikutti ja muovasi varhaisen kristinuskon syntyä ja kehitystä.

Tutustumme muun muassa tunnettuihin antiikin kirjoittajiin, kuten Tacitukseen ja Josefukseen. Käännämme katseemme myös vähemmän tunnettuihin teksteihin, jotka tarjoavat ainutlaatuisia näkökulmia Jeesuksen ajasta ja ympäristöstä. Jokainen lähde valottaa eri aspektia Jeesuksen vaikutuksesta ympäröivään maailmaan ja auttaa meitä rakentamaan monipuolisemman käsityksen ihmiskunnan historian merkittävimmästä hahmosta.

Ei-Raamatulliset todisteet Jeesuksen historiallisuudesta

1. Josefus Flavius
Vuonna 37 jKr. syntynyt juutalainen historioitsija Josefus Flavius, joka myöhemmin kääntyi roomalaisuuteen, käsittelee teoksessaan ’Judean muinaishistoria’ Jeesusta ja hänen aikaansa. Erityisesti teoksen 18. luvussa esiintyvä ’Testimonium Flavianum’ on yksi merkittävimmistä ei-kristillisistä viittauksista Jeesukseen. Josefus kuvailee, kuinka Pontius Pilatus tuomitsi Jeesuksen ristiinnaulittavaksi juutalaisten syytösten perusteella ja mainitsee Jeesuksen maineen ihmeidentekijänä ja opettajana.

Lisäksi hän kertoo, että Jeesuksen seuraajat uskoivat johtajansa ilmestyneen heille kolme päivää hänen kuolemansa jälkeen. On huomionarvoista, että osa tästä kohdasta on saattanut kärsiä myöhemmistä kristillisistä lisäyksistä tai muokkauksista, erityisesti maininnat ylösnousemuksesta. Josefus mainitsee myös Jeesuksen veljen, Jaakobin, ja Johannes Kastajan, jotka tukevat lisäväitteitä Jeesuksen historiallisesta olemassaolosta.

2. Cornelius Tacitus
Cornelius Tacitus, syntynyt noin vuonna 55 jKr. ja myöhemmin toiminut Aasian provinssin maaherrana, on kirjoittanut yhden varhaisimmista ei-kristillisistä maininnoista Jeesuksesta. Tacituksen ’Annalit’ (Annals XV, 44) kuvaavat keisari Neron aikaista kristittyjen vainoa, joka seurasi suurta Rooman paloa vuonna 64 jKr. Tacitus kertoo, että kristityt saivat nimensä Kristuksesta, joka oli teloitettu Pontius Pilatuksen toimesta keisari Tiberiuksen hallituskautena.

Lisäksi Tacitus viittaa kristittyihin toisessa teoksessaan, ’Historiae’, jossa hän mainitsee Jerusalemin temppelin hävityksen vuonna 70 jKr. On tärkeää huomata, että Tacitus suhtautui kriittisesti juutalaisiin ja piti kristinuskoa ’taikauskona’, mikä voi heijastua hänen kirjoituksissaan. Katkelmat, joissa Tacitus mainitsee kristityt, ovat säilyneet Sulpicius Severuksen myöhemmissä kirjoituksissa, mikä korostaa niiden historiallista merkitystä.

3. Suetonius
Suetonius, joka toimi Hadrianuksen hovivirkailijana 120-luvulla jKr., mainitsee teoksissaan ’Claudiuksen Elämä’ ja ’Keisarien Elämä’ tapahtumia, jotka liittyvät juutalaisiin ja kristittyihin. ’Claudiuksen Elämässä’ (25.4) Suetonius kertoo keisari Claudiuksen karkottaneen Roomasta ’juutalaiset, jotka olivat levottomuuden aiheuttajina Chrestuksen yllytyksestä’. Vaikka teksti on epäselvä, monet tutkijat tulkitsevat ’Chrestus’-viittauksen mahdollisesti tarkoittavan Kristusta, mikä viittaisi varhaiseen kristittyjen läsnäoloon Roomassa.

’Keisarien Elämä’ (26.2) sisältää maininnan Neron toimeenpanemista kristittyjen vainoista, jotka liittyvät Rooman paloon. Nämä lähteet ovat arvokkaita, sillä ne tarjoavat harvinaisia ei-kristillisiä todisteita kristittyjen varhaisesta vaikutuksesta ja kohtaamista haasteista.

4. Plinius nuorempi
Plinius nuorempi, joka toimi Vähä-Aasian Bitynian maaherrana, kirjoitti vuonna 112 jKr. sarjan kirjeitä keisari Trajanukselle, jotka ovat säilyneet ja tunnetaan erityisesti kirjeinä x. 96-97. Näissä kirjeissä Plinius pohtii, miten kohdella alueensa kristittyjä, ja kysyy keisarilta ohjeita siitä, pitäisikö teloitukset rajoittaa vain kristittyjen johtajiin. Plinius kuvaa kristittyjä yhteiskunnallisesti kunnollisiksi kansalaisiksi, joiden ainoa rikkomus on kieltäytyä keisarinpalvonnasta, mitä he perustelevat uskollisuudellaan Kristukselle.

Tämä kirjeenvaihto tarjoaa ainutlaatuisen näkökulman varhaisten kristittyjen kohtaamiin haasteisiin ja viranomaisten dilemmoihin heidän suhteessaan, samalla kun se valaisee kristittyjen käytäntöjä ja vakaumuksia tuolta ajalta.

5. Thallus
Samarialainen historioitsija Thallus, jonka tekstit kirjoitettiin noin vuonna 52 jKr., on yksi varhaisimmista lähteistä, joka kommentoi Jeesuksen ristiinnaulitsemisen aikaista pimeyttä. Thallus tulkitsee tämän pimeyden johtuvan auringonpimennyksestä ja mainitsee myös maanjäristyksen, joka halkaisi kallioita. Nämä tapahtumat sijoittaa hän keisari Tiberiuksen hallituskauden aikaan.

Thalluksen kirjoitukset ovat säilyneet vain toissijaisten lähteiden kautta, erityisesti kristityn kirjoittajan Julius Afrikanuksen käsittelyn ansiosta, joka vuonna 221 jKr. kritisoi Thalluksen selitystä auringonpimennyksestä. Afrikanus huomauttaa, että Pääsiäisen aikaan, jolloin täysi kuu vallitsee, auringonpimennys ei ole astronomisesti mahdollinen. Tämä kriittinen huomautus on tärkeä, sillä se osoittaa varhaiskristillisen kirjallisuuden pyrkimystä arvioida ja selittää luonnonilmiöitä historiallisten tapahtumien yhteydessä.

6. Flegon
Flegon, 1. vuosisadan historioitsija, mainitsee teoksessaan ’Aikakirjat’ Jeesuksen ristiinnaulitsemisen aikana tapahtuneen poikkeuksellisen pimennyksen, joka sattui täysikuun aikana. Hän kirjaa, että tämä epätavallinen pimennys merkittiin myös keisari Tiberiuksen historiallisiin mainintoihin. Flegonin alkuperäiset kirjoitukset ovat kuitenkin säilyneet vain katkelmina Julius Afrikanuksen käsittelyn kautta.

Afrikanus, joka kirjoitti 200-luvun alussa, käytti Flegonin teoksia osana omaa kronologiaansa ja hän huomauttaa, että Flegonin kuvaama pimennys ei ole tavanomainen auringonpimennys, koska se tapahtui täyden kuun aikana, jolloin auringonpimennykset ovat astronomisesti mahdottomia. Tämä huomautus korostaa Flegonin raportin ainutlaatuisuutta ja herättää keskustelua sen historiallisesta ja astronomisesta tarkkuudesta.

7. Kelsos
Kelsos, kristinuskon kriitikko ja filosofi, esitti teoksessaan ’Todellinen oppi’ (178 jKr.) useita väitteitä Jeesuksesta ja kristinuskosta. Hän kuvailee Jeesuksen tehneen ihmetekoja, kuten parantaneen sairaita, ruokkineen suuria ihmisjoukkoja muutamalla leivällä ja nousseen kuolleista. Kuitenkin Kelsos väittää, että Jeesuksen voimat olivat peräisin Egyptistä ja että hän oli suorittanut ihmetekonsa riivaajien avulla, mikä heijastaa fariseusten ja kirjanoppineiden esittämiä syytöksiä.

Lisäksi Kelsos kiistää neitseestä syntymisen tarinan, pitäen Jeesusta roomalaisen sotilaan äpärälapsena. Hän myös kuvaa Jeesuksen seuraajia, joiden määrä oli 11 tai 12, pahamaineisiksi veronkerääjiksi, merimiehiksi ja kalastajiksi. Kelsoksen teokset tarjoavat ainutlaatuisen näkökulman varhaisen kristinuskon vastustajiin ja kritiikkiin, joka kohdistui uuteen uskontoon ja sen perustajaan tuona aikana.

8. Lukianos Samosatalainen
Lukianos Samosatalainen, toisen vuosisadan satiirikko, tunnettiin terävästä kynästään ja ylenkatseestaan monia aikansa ilmiöitä kohtaan, mukaan lukien kristinusko. Hänen teoksissaan ’Kuoleva Peregrinus’ ja ’Väärä Profeetta Aleksanteri’ hän mainitsee kristityt useita kertoja. Lukianos kuvailee, kuinka kristityt palvoivat ristiinnaulittua johtajaansa ja kritisoi heidän uskonsa aiheuttamaa hylkäystä perinteisiä kreikkalaisia jumalia kohtaan.

Erityisesti ’Kuolevassa Peregrinuksessa’ hän esittää, että kristityt ovat helposti huijattavissa ja liian anteliaita, mikä ilmentää Lukianoksen kriittistä ja ivallista suhtautumista heihin. Hänen kirjoituksensa tarjoavat arvokasta tietoa siitä, miten kristinuskoa nähtiin ja arvosteltiin varhaisessa vaiheessaan sen ulkopuolelta.

9. Mara Bar Serapion
Syyrialainen Mara bar Serapion kirjoitti kirjeen, joka on säilytetty British Museumissa, ja jossa hän pohtii juutalaisten tekemää ”viisaan kuninkaansa” surmaa. Tämä kirjoitus on peräisin ajanjaksolta hieman vuoden 73 jKr. jälkeen, eli Jerusalemin tuhon jälkeen. Mara vertaa juutalaisten tekoa muihin historiallisiin tapahtumiin, joissa viisaita miehiä on kohdeltu kaltoin, kuten Pythagoraan ja Sokrateen kohtaloihin.

Vaikka Mara ei nimeä suoraan Jeesusta, monet tutkijat tulkitsevat hänen viittaavan Kristukseen puhuessaan ’viisaasta kuninkaasta’. Tämä kirje tarjoaa ainutlaatuisen näkökulman siihen, kuinka Jeesuksen kohtaloa saatettiin nähdä ja arvioida muissa kulttuureissa ja yhteisöissä tuohon aikaan, tarjoten vertailukohtia muihin merkittäviin historiallisiin hahmoihin.

10. Talmud
Rabbinisen juutalaisuuden keskeinen teksti, Talmud, sisältää viittauksia Jeesukseen (joka mainitaan eri nimillä, kuten ’Yeshu’), joka kerrotaan teloitetun pääsiäisaattona. Talmudin mukaan hänen kuolemansa syyksi mainitaan noituuden harjoittaminen ja Israelin kansan johtaminen luopumukseen. Nämä kertomukset heijastavat varhaisen juutalaisen perinteen näkemyksiä ja vastauksia kristinuskon alkuvaiheille.

Erityisesti nämä kertomukset ovat peräisin Talmudin osista, kuten Sanhedrin ja Babylonian Talmud, jotka kirjoitettiin useita satoja vuosia Jeesuksen kuoleman jälkeen. Niiden historiallinen tarkkuus ja suhde Uuden testamentin kertomuksiin ovat olleet rabbiinisen ja kristillisen tutkimuksen kiinnostuksen kohteina, koska ne tarjoavat toisenlaisen näkökulman Jeesuksen hahmoon ja hänen aikansa uskonnollisiin kiistoihin.

11. Tuhoutuneet todisteet

Piispa Agapius viittaa moniin muinaisiin teoksiin, jotka käsittelevät Jeesuksen ristiinnaulitsemista, mutta valitettavasti suurin osa näistä lähteistä on jäänyt ajan saatossa tuntemattomiksi tai hävinneiksi. Tämä heijastaa haastetta, jonka historioitsijat kohtaavat yrittäessään muodostaa kattavan kuvan historiallisista tapahtumista käytettävissä olevien todisteiden pohjalta.

’Encyclopedia Britannica’n 15. painos käyttää poikkeukselliset 20 000 sanaa kuvatakseen historiallisen Jeesuksen henkilöä. Siinä korostetaan, että riippumattomat merkinnät vahvistavat, ettei Jeesuksen historiallisuutta epäilty muinaisina aikoina edes kristinuskon vastustajien toimesta. Vasta 1700-luvun lopulla, 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa Jeesuksen historiallisuus kyseenalaistettiin ensimmäisen kerran ja nämä kyseenalaistukset perustuivat usein riittämättömille pohjille.

Lähteiden monipuolisuus

Tutkittaessa Jeesuksen historiallisuutta, on huomionarvoista, kuinka laaja kirjo erilaisia lähteitä—juutalaiset, roomalaiset ja kristilliset tekstit—viittaa hänen olemassaoloonsa. Juutalaiset tekstit, kuten Talmud, roomalaiset historioitsijat, kuten Tacitus ja Suetonius, sekä kristilliset kirjoitukset, kuten Uuden testamentin evankeliumit ja Paavalin kirjeet, kaikki mainitsevat Jeesuksen eri näkökulmista. Tämä monilähteisyys on merkittävä indikaattori Jeesuksen historiallisesta olemassaolosta.

Eri aikakausilta ja eri ideologioita edustavilta kirjoittajilta peräisin olevat viittaukset vahvistavat kuvaa Jeesuksesta ei vain uskonnollisena hahmona, vaan todellisena historiallisena henkilönä. Näin ollen, monipuoliset ja riippumattomat lähteet tarjoavat vahvaa tukea sille, että Jeesus eli ja vaikutti ensimmäisellä vuosisadalla Palestiinassa.

Varhaiset kristilliset kirjoitukset

On tärkeää tunnustaa myös varhaisten kristillisten tekstien merkitys historiallisina dokumentteina. Esimerkiksi Paavalin kirjeet, jotka on kirjoitettu vain muutamia vuosikymmeniä Jeesuksen kuoleman jälkeen, tarjoavat arvokkaita tietoja. Nämä tekstit eivät ainoastaan viittaa Jeesukseen henkilönä, vaan myös heijastavat varhaisen kristillisen yhteisön uskoa ja käsityksiä hänen opetuksistaan ja toiminnastaan.

Paavalin kirjeet, kuten kirjeet roomalaisille, korinttilaisille ja galatalaisille, sisältävät suoria viittauksia Jeesuksen sanoihin, teoistaan ja hänen ristinkuolemastaan sekä ylösnousemuksestaan, jotka ovat keskeisiä kristinuskon teologiselle perustalle. Nämä kirjoitukset ovat siis ensisijaisia lähdeaineistoja, jotka valottavat Jeesuksen historiallista olemassaoloa ja varhaisen seurakunnan kehitystä.

Jeesuksen aikalaiset

Ymmärtääksemme paremmin Jeesuksen historiallista kontekstia, on hyödyllistä tarkastella muita hänen aikanaan eläneitä merkittäviä historiallisia henkilöitä, joiden olemassaolo on hyvin dokumentoitu. Esimerkkejä tällaisista henkilöistä ovat Herodes Suuri, joka hallitsi Juudeaa Jeesuksen syntymän aikaan, ja Pontius Pilatus, Rooman prefekti, joka on historiallisissa lähteissä mainittu Jeesuksen tuomitsijana.

Myös muita aikalaisia, kuten farisealaiset ja sadukeukset, mainitaan historiallisissa lähteissä ja Uuden testamentin teksteissä, mikä antaa lisäsyvyyttä ymmärrykseemme niistä sosiaalisista ja poliittisista voimista, jotka vaikuttivat Jeesuksen elämään ja aikakauteen. Nämä henkilöt auttavat ankkuroimaan Jeesuksen historialliseen aikaan ja paikkaan, mikä tukee käsitystä hänen olemassaolostaan ja vaikutuksestaan historiallisena hahmona.

Arkeologiset löydöt

Vaikka suoria arkeologisia todisteita Jeesuksen henkilöstä ei olekaan löydetty, monet arkeologiset löydöt vahvistavat Uuden testamentin kertomusten historiallista ja kulttuurista kontekstia. Esimerkiksi Kapernaumin alueelta on löydetty synagoga, jonka uskotaan sijainneen samalla paikalla, jossa toisen vuosisadan synagoga myöhemmin rakennettiin, ja jonka alla oli mahdollisesti ensimmäisen vuosisadan synagoga, jossa Jeesuksen kerrotaan opettaneen. Lisäksi Jerusalemin kaupungista, erityisesti Temppelivuorelta, on tehty useita löytöjä, jotka heijastavat Uuden testamentin kuvausta juutalaisesta uskonnollisesta elämästä ja yhteiskunnallisista oloista Jeesuksen aikana.

Näitä löytöjä ovat muun muassa ensimmäisen vuosisadan asumuksia, rituaalikylpylöitä ja muita julkisia rakennuksia, jotka tarjoavat arvokasta tietoa siitä, minkälaisessa fyysisessä ja kulttuurisessa ympäristössä varhainen kristinusko sai alkunsa. Tällaiset arkeologiset löydöt eivät ainoastaan rikasta käsitystämme historiallisesta kontekstista, vaan myös tukevat kertomusten uskottavuutta tarjoamalla konkreettisia todisteita alueen historiallisista olosuhteista tuohon aikaan.

Vertailu muihin historiallisiin hahmoihin

Kun vertailemme Jeesuksen historiallisuuden todisteita muihin saman ajan historiallisiin hahmoihin, kuten Herodes Suureen tai Pontius Pilatukseen, huomaamme, että Jeesuksen olemassaolosta on samantyyppisiä todisteita kuin muista yleisesti hyväksytyistä historiallisista hahmoista. Esimerkiksi Pontius Pilatuksen olemassaolo vahvistettiin pitkälti kirjallisten lähteiden perusteella, kunnes vuonna 1961 löydettiin kivitaulu, jossa hänen nimensä oli kaiverrettuna.

Vaikka Jeesuksesta ei ole löydetty vastaavaa fyysistä todistetta, varhaiset kirjalliset maininnat ja laajat viittaukset eri lähteissä tukevat hänen historiallista asemaansa. Tämä vertailu auttaa ymmärtämään, että Jeesuksen historiallisuuden todistaminen voi nojautua laajaan kirjallisten todisteiden verkostoon.

Kriittinen arvio kritiikistä

Jeesuksen historiallisuuden eli olemassaolon kyseenalaistaminen on saanut alkunsa lähinnä 1700-luvun lopulta alkaen ja kritiikki on keskittynyt usein todisteiden puutteeseen, kuten suorien arkeologisten löytöjen vähäisyyteen tai ristiriitaisiin kertomuksiin lähteissä. On kuitenkin tärkeää huomata, että monet tämän kritiikin muodot on kumottu tai niitä on lievennetty lisätodisteiden myötä, kuten varhaisten ei-kristillisten lähteiden tarkempi analysointi ja uudempi arkeologinen data.

Kriittinen arvio näistä kritiikeistä osoittaa, että vaikka joitakin epävarmuuksia voidaan tunnistaa, laaja todistusaineisto tukee Jeesuksen historiallisista olemassaoloa. Tämä tarkastelu auttaa asettamaan Jeesuksen vastaavien historiallisten hahmojen rinnalle ja osoittaa, kuinka kriittinen tieteellinen lähestymistapa voi valaista historiallista totuutta.