Kuvitelmia ja todellisuutta: Lasten ja aikuisten rajamailla

Elina oli kahdeksanvuotias tyttö, jonka mielikuvitus oli loputtoman vilkas. Hän rakasti pukeutua prinsessaksi, kääriytyä äidin vanhoihin silkkihuiveihin ja leikkiä, että hän oli lohikäärmeen selässä lentävä soturi. Hänen pikkuveljensä Antti puolestaan julisti olevansa avaruusolio, joka rakentaa taloja Marsissa. Heidän kotinsa oli täynnä satumaailmoja, joita lapset rakensivat yhdessä.

Eräänä päivänä Elina ilmoitti äidilleen, että hän ei ole enää tyttö. ”Minä olen nyt Metsän Kuningas”, hän sanoi ylpeänä. Äiti hymyili ja sanoi: ”Sepä kuulostaa hauskalta. Mitä Metsän Kuningas tekee tänään?”

Elina kuvaili innoissaan, kuinka hän hallitsi kaikkia metsän eläimiä ja oli vastuussa siitä, että kukat kasvoivat keväisin. Äiti osallistui leikkiin, mutta muistutti lempeästi: ”Muistathan kuitenkin, että olet oikeasti Elina, vaikka Metsän Kuningas kuulostaakin upealta.”

Leikki oli hauskaa, mutta Elina oli alkanut käyttää Metsän Kuningas -rooliaan myös koulussa. Hän vaati opettajia kutsumaan häntä sillä nimellä ja suuttui, jos häntä kutsuttiin Elinaksi. Vanhemmat alkoivat huolestua, kun Elina otti roolinsa niin vakavasti, että hän kieltäytyi osallistumasta luokan toimintoihin, koska ”kuninkaan ei tarvitse tehdä tavallisten ihmisten asioita”.

Kuvitelmat ja rajat

Vanhemmat päättivät puhua asiasta koulun psykologin kanssa. Psykologi kuunteli heitä ja selitti, että lasten on täysin normaalia kokeilla eri rooleja ja identiteettejä leikin kautta. Leikki on lapselle tapa ymmärtää maailmaa ja itseään. ”Mutta,” psykologi lisäsi, ”on tärkeää, että lapsi myös oppii erottamaan leikin todellisuudesta.”

Hän vertasi tilannetta siihen, kun lapset leikkivät olevansa supersankareita. On hienoa, että he uskovat voivansa lentää tai pelastaa maailman, mutta jos lapsi todella ajattelee, että hän voi hypätä katolta ilman, että mitään tapahtuu, kyseessä on vaarallinen harhaluulo.

Vanhemmat ymmärsivät psykologin pointin ja päättivät tukea Elinaa leikeissä, mutta myös opettaa häntä palaamaan todellisuuteen, kun leikki loppuu.

Aikuisten kuvitelmat

Muutamaa viikkoa myöhemmin Elinan isä, Mika, huomasi jotain mielenkiintoista. Hän osallistui työpaikallaan koulutukseen, jossa puhuttiin johtajuudesta ja itsetuntemuksesta. Koulutuksen vetäjä pyysi osallistujia miettimään, millaisia ihmisiä he haluaisivat olla.

Eräs osallistuja sanoi, että hän on aina kuvitellut olevansa eräänlainen sankari, joka auttaa ihmisiä. Toinen kertoi haluavansa elää kuin kuuluisa seikkailija, vaikka arki olikin hyvin kaukana siitä. Mika tajusi, että aikuisetkin käyttävät mielikuvitusta ymmärtääkseen itseään ja tavoitteitaan. Mutta hän myös huomasi, että jos nämä kuvitelmat vievät liikaa tilaa, ihminen voi menettää otteensa todellisuuteen.

”Pahinta on, jos aikuinen alkaa uskoa, että kuvitelmat ovat yhtä kuin totuus,” Mika kertoi illalla vaimolleen. ”Joskus kuulen työssäni ihmisistä, jotka ovat niin kiinni omissa fantasioissaan, etteivät he enää pysty kohtaamaan todellisuutta.”

Mielenterveyden tasapaino

Perhe päätti yhdessä, että he tukisivat Elinaa löytämään tasapainon mielikuvituksen ja todellisuuden välillä. ”Sinä saat aina olla Metsän Kuningas leikeissäsi,” äiti sanoi, ”mutta muistathan, että olet myös Elina. Oikeassa maailmassa olet tyttö, joka voi oppia, kasvaa ja tehdä suuria asioita ihan omana itsenään.”

Elina nyökkäsi. Hän ymmärsi, että leikkiminen on ihanaa, mutta lopulta on tärkeää palata siihen, kuka oikeasti on.

Sekä lapset että aikuiset voivat eksyä omiin kuvitelmiinsa. On terveellistä unelmoida ja leikkiä, mutta on yhtä tärkeää osata tunnistaa, milloin mielikuvitus muuttuu todellisuuden hylkäämiseksi. Mielen hyvinvointi vaatii tasapainoa näiden kahden välillä.